Inspiroiduhaaste kyseli tällä viikolla kesämuistojen perään.

1280135350_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tältä kuluvalta kesältäkin olisi helposti ainakin kahdestakin aiheesta voinut skräpätä, mutta pöydällä pyörinyt kuva minusta jossakin festareilla tämän vuosituhannen alussa puhutteli eniten.  Ja ne nuoruuden kesät. Tarinaa olisi tällä kertaa tullut vaikka kuinka, mutta ehkä niille sitten joskus tulee ihan oma sivunsa. Nyt vaan muistelen niiden kesien ja nykykesien eroja ja samankaltaisuuksia. Näissä tunnelmissa onkin hyvä aloittaa kesäloma :) vihdoinkin.

1280135647_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mm. Veeruliirun blogissa olen ihastellut turkoosin ja punaisen värin yhdistelmää ja nyt pääsin sitä itsekin kokeilemaan. Asetteluun on haettu ideaa Toukokuun 2009 Page Mapseista, mistäpäs muualtakaan. Kukkanen on itse koottu irtoterälehdistä, keskelle laitettu nappi ja nappiin vielä turkoosi helmenpuolikas. Helmenpuolikkaita on myös ripoteltu kukkasen ympärille. Osa turkoosista paperista leikatuista kuvioista on kohotettu 3D-tarroilla. Nykyään täytyy melkein aina olla jotakin koholla sivussa. Littanat sivut ei enää käy. hassua.